|
KONTROLLIN TARPEEMME
Kaikilla ihmisillä on tarve kontrolloida. Kontrolli merkitsee
valtaa. Kun minulla on hallinnan tunne, tunnen itseni rauhallisemmaksi.
En ole voimaton. Vain jos hallitsen elämääni, voin tehdä päätöksiä.
Joka kerta kun päätän aamulla nousta sen sijaan, että jäisin
makaamaan lämpimään sänkyyn, teen päätöksen, siis hallitsen elämääni.
Tässä ei ole mitään vikaa.
Mutta kuinka usein tästä hallinnan tarpeesta tuleekaan merkittävä
este elää elämäämme. Milloin emme tuntisi tarvetta kontrolloida
kaikkea ja kaikkia.
Kirjoittaja: Sensei Sante, Zenbuddhistiska Samfundet
Yritämme kontrolloida ajatuksiamme, tunteitamme, ystäviämme,
vihamiehiä, työtovereita, lapsia, vanhempia, työntekijöitä ja
kaikkea, jota voisi sanoa elämämme olosuhteiksi.
Kontrolloimalla vaimennamme ahdistustamme ja suruamme. Yrittäessämme
kontrolloida olosuhteita elätämme kuvitelmaa, että hallitsemme
asioita. Kontrolloimalla osoitamme, että olemme olemassa.
Buddha puhuu pysymättömyydestä yhtenä olemassaolon tunnusmerkkinä.
Maailma on pysymätön. Mikään, mihin koitamme takertua, ei säily.
Kaikki ilmiöt ovat pysymättömiä. Ne syntyvät, kasvavat, kuihtuvat
ja kuolevat, kuten Buddha sanoo. Tämä koskee kaikkia: ihmisiä, eläimiä,
kasveja ja mineraaleja. Myös ajatukset, tunteet ja aatteet - kaikilla
on rajoitettu olemassaolo, eivätkä ne kestä ikuisesti. Tämä koskee
myös meitä itseämme, minäämme.
Buddha ymmärsi, että minällä ei ole absoluuttista itsenäistä
olemassaoloa. Tämä on oppi minän tyhjyydestä (anatta). Kyvyttömyytemme
hyväksyä tätä totuutta sekä monet taitamattomat tapamme kohdata sitä
johtavat kärsimykseen (dukkha).
Yritys kontrolloida olemassaoloamme on yksi monista tavoista, joita käytämme
tullaksemme toimeen sen ahdistuksen ja surun kanssa, jota pysymättömyys
aiheuttaa. Ehkä voisi sanoa, että ne ovat neuroottisia
selviytymismekanismeja. Totuushan on, että suurin osa siitä, mitä
yritämme kontrolloida, on täysin kontrollimme tavoittamattomissa. Meillä
ei ole mitään kontrollia ystäviimme eikä vihamiehiimme. Yrityksemme
hallita heitä on vain kiusallista ja synnyttää jännitteitä. Sama
koskee lapsia ja aikuisia, alaisia ja pomoja. Emme kykene kontrolloimaan
edes ajatuksiamme ja tunteitamme - jonka jo muutaman minuutin meditaatio
osoittaa - niin miten voimme kuvitella hallitsevamme jonkun toisen elämää?
Kaikilla yrityksillämme hallita olosuhteita on taipumus lisätä sitä
ahdistusta, joka alunperin synnytti tarpeemme kontrolloida. Näin
kontrollin tarve synnyttää noidankehän, joka tekee meidät entistä
ahdistuneemmaksi ja siten lisää tarvetta tukahduttaa ahdistusta
kontrollilla, joka tekee meidät entistä ahdistuneemmaksi jne...
Ehkä olisi parasta vain päästää irti. Löysätä. Luovuttaa.
Yksinkertaisia neuvoja, mutta ah niin vaikeita noudattaa. Sillä
miten oikein voi päästää irti? Kuinka voi rikkoa tuon kontrollin ja
ahdistuksen noidankehän? Aivan liian usein olemme kokeilleet jotakin
metodia ja vain palanneet samaan kuvioon. Loppujen lopuksi meditaatio ja
rentoutusharjoitukset muuttuvat tarpeiksi ja suorituksiksi. Ne muuttuvat
uusiksi strategioiksi muokata ja kontrolloida ahdistusta. Mitä sitten
pitäisi tehdä?
Ensin on hyvä ymmärtää ainakin älyllisesti, kuinka turhia
kontrollointiyritykset ovat. Tee lista. Kuinka moni niistä asioista,
joita yrität kontrolloida, on oikeastaan kontrollisi ulottumattomissa?
Ja mikä oikeastaan muuttuu paremmaksi yritysten seurauksena?
Otaksuttavasti tuskin mikään.
Tämän ymmärryksen avulla voi ottaa ensimmäisen askeleen noidankehän
murtamiseksi. Istu alas ja hengitä rauhallisesti. Älä yritä
saavuttaa mitään, varsinkaan mitään rentoutunutta tilaa. Älä istu
kasaan painuneena, vaan kunnolla selkä suorassa. Pidä pää pystyssä.
Tässä ei ole kysymys pakenemisesta tiedottomuuteen tai
tiedostamattomuuteen, vaan hiljaa istumisessa ilman, että yrittää
saavuttaa yhtään mitään. Pysy tässä hetkessä. Heti kun ajatukset
karkaavat johonkin, heti kun alat suunnitella jotakin tai kontrolloida
jotakin, niin palaa juuri tähän hetkeen. Älä taistele näiden
ajatusten kanssa, äläkä myöskään yritä välttää niitä. Älä
tee mitään. Ainoastaan palauta huomiosi nykyhetkeen. Hengitä.
Buddha havaitsi, että itse asiassa on yksi asia, jota voimme
kontrolloida. Emme voi ohjata ajatuksiamme ja tunteitamme, mutta voimme
ohjata huomiotamme. Huomiomme on kuin valonheitin, jonka valon voimme
kohdistaa mihin tahansa. Läsnäolon ja tarkkaavaisuuden kautta
hengityksemme vahvistuu ja laajentaa tätä tarkkaavaisuutta vähitellen.
Löydämme nykyhetken. Ei teoreettisena pisteenä menneen ja tulevan välissä,
vaan elävänä intiiminä läsnäolona. Paikkana olla. Tämän
"ei-aktiivisuuden" kautta, jota tapaamme kutsua
zazeniksi, alamme vähitellen löytää jotakin, jonka
tavallisesti sivuutamme. Jotakin aina läsnä olevaa, mutta
huomaamatonta. Silmänräpäys. Ikuinen nyt.
Tämä. Jotakin, jonka kontrollintarve ja ahdistus peittivät, mutta
joka aina on tässä. Tässä voimme levätä ja tässä on vapaus
kontrollista. Tässä voimme havaita, että emme ole ajatusten,
tunteiden tai elämän olosuhteiden kontrollissa. Eikä meidän ole
pakko yrittää hallita niitä.
Teksti on suomennos Sensei Santen
kirjoituksesta "Vårt behov av kontroll"
Stockholm Zen Centerin julkaisusta
"Tidningen Zendo" vuosikerta 2002.
Sen on kääntänyt Ari Tikka
tätä julkaisua varten.
|