BUDDHALAISUUDEN HISTORIA SUOMESSA

Jo 1740-luvulla Vanhan Suomen alueelle Karjalan kannakselle tuli kasakoiden mukana myös jonkin verran Volgan alajuoksun kalmukkimongoleja. Kirkonkirjoista löytyy mainintoja noista oudoista muukalaisista, jotka tunnustavat "kalmukinuskoa", toisin sanoen buddhalaisuutta. Sakkolassa Petäjärven kylässä on Kalmukkienhaudaksi kutsuttu metsikkö. Kansan muistitedon mukaan siellä olisi ollut "kalmukinuskoisten hautausmaa ja kirkko". Suomen salojen kätköissä siis lienee kyhjöttänyt jonkinlainen lamalaisbuddhalainen pyhäkkörakennelma 1700-luvulla! 

Suomalaisessa lehdistössä buddhalaisuutta esiteltiin ensimmäisen kerran Turun Wiikkosanomien kalmukkeja käsitelleessä artikkelisarjassa vuonna 1822. Toukokuun 4. päivän kirjoituksessa kerrotaan: "Näillä pakanaisilla Kalmukkiloilla on oma paawinsa eli Laamansa (joka saapi Hänen Majesteetiltansa Wenäjän Keisarilta fullmahtinsa), ja ilman sitä heillä on useampi lai pappia, jotka heidän oppinsa jälkeen anteeksi antaawat syntiä, siunaileewat kansaa, lukeewat rukouksia ja hautaawat kuolleita. Heillä on paljon sekä miehisiä että waimoisia epäjumaloita, joiden kuwat owat tehdyt kullasta, hopeasta, waskesta, sawesta eli puusta. Näillä epäjumaloilla on erinäiset teltat eli kodat. Kuwain edessä owat maljat, joissa löytyy riisi-jywiä, pähkinöitä ja maitoa... Heidän uskontunnustuksensa ja rukouksensa on tämä: Minä uskon ja kunnioitan korkeinta Laamaa. Minä uskon ja kunnioitan lukemattomia Jumaloita. Minä taiwutan polwiani korkeallen hengelliselle Säädyllen. Minä kunnioitan pyhää lakia. Näitä neljää rukoilen uskalluksella, että het olkoot ihmisille, raawaille, metsän eläwille, madoille, linnuille ja kaloille armolliset..." 

Ensimmäinen Suomessa painettu buddhalaisuutta käsittelevä kirja oli Carl Robert Sederholmin vuonna 1886 ilmestynyt Buddha den upplyste och hans lära. Itämaisia oppeja myötäilevillä uskonnonfilosofisilla teoksillaan Sederholm järkytti kristillistä hegemoniaa aikana, jolloin maassamme ei oltu vielä toteutettu uskonnonvapautta. Hänen aloitteensa jälkeen itämaista ajattelua jälleensyntymisoppeineen levittivät teosofit. Pekka Ervastin suomentamana julkaistiin mm. maallikkoveli H. S. Olcottin laatima Buddhalainen katkismus (1906).

Juhani Ahon poika Antti J. Aho tutki buddhalaisuutta vertailevan uskontotieteen näkökulmasta ja perehdyttyään paalinkielisiin alkulähteisiin kirjoitti tutkielmateoksen Gautama Buddha (1931). Buddhan elämäntarina tuli vähitellen yhä laajemmin tunnetuksi ja buddhalaisuuden eettis-psykologinen opetus alkoi kiinnostaa monia filosofisesti ajattelevia ihmisiä. Helsingissä alettiin kokoontua Buddhan opin merkeissä talvella 1943-44. Yksityishenkilöiden kodeissa pidetyissä kokouksissa opiskeltiin buddhalaisuuden ydinasioita, jotka liittyivät läheisesti kahteen vuonna 1944 ilmestyneeseen kirjaan, nimittäin Mauno Nordbergin kääntämään teokseen Buddhismin sanoma sekä Yrjö Kallisen kirjaan Zen - idän sanoma valaistuksesta. Ollessaan pääkonsulina Pariisissa Nordberg oli tutustunut sikäläiseen yhdistykseen Les Amis du Bouddhisme. Niinpä tuo ranskalainen seura tuli esikuvaksi, kun Suomen buddhalainen ryhmä rekisteröitiin yhdistykseksi pari vuotta myöhemmin. Buddhismin ystävät - Buddhismens Vänner ry:n perustamiskokous pidettiin helmikuun 21. päivänä vuonna 2490 jälkeen Buddhan (1947). Tuolloin puheenjohtajaksi valittiin Jussi Snellman, varapuheenjohtajaksi Antti J. Aho ja sihteeriksi Mauno Nordberg.

Alkuvuosina toimintamuotoina olivat esitelmät, tekstien luenta ja keskustelu niiden pohjalta. Usein istuntoihin kuului lyhyt hartaushetki. Jotkut jäsenistä harjoittivat tarkkaavuusmietiskelyä, jota varten saatiin kirjallisia ohjeita munkki Nyanaponikalta Sri Lankasta. Toukokuun täydenkuun päivänä vietettiin vesaakhaa, kukkaisjuhlaa, Buddhan syntymän ja valaistumisen muistoksi.

Jäsenten uutteran käännöstyön tuloksista mainittakoon kirjat Buddhismen - Läran om befrielsen (1946), Mitä on buddhismi? (1947), Karma ja jälleensyntyminen (1948), Buddhan sana (1951), Aasian valo (1951) sekä Hugo Valvanteen paalinkielestä suomentama Dhammapada - Hyveen sanoja (1953). Etenkin Nordberg ja Leo Hilden pyrkivät kehittämään filosofisesti täsmällistä, kristillisistä ja teosofisista käsitteistä riippumatonta suomenkielistä buddhalaisterminologiaa. 

Nordbergin pyrkimyksenä oli buddhalaisen toiminnan lujittaminen ja syventäminen. Siinä olisi ollut suureksi avuksi, jos olisi saatu munkki opettamaan paalitekstejä, filosofiaa ja mietiskelyä. Nordbergin serkku merikapteeni Lauri Parviainen lähtikin syksyllä 1950 Sri Lankaan tarkoituksenaan tulla munkiksi Dodanduwan luostarissa. Sairastumisen ja muiden vaikeuksen takia hän palasi kuitenkin takaisin vietettyään kolmisen kuukautta kokelaana Dodanduwassa. 
Mauno Nordbergin kuoltua vuonna 1956 alkoi Leo Hildénin pitkä, lähes kolme vuosikymmentä kestänyt puheenjohtajuus. Kouluissa, kerhohuoneissa, kahviloissa ym. paikoissa pidetyissä kokouksissa esitelmöi useimmiten Leo Hildén. Vuonna 1969 srilankalainen munkki Piyadassi Thera vieraili Helsingissä Buddhismin ystävien kutsumana luennoiden mm. yliopistossa. Akateemisella tasolla buddhalaisuuden tutkimusta edisti etenkin Harry Halén, jonka esitelmiä kuultiin Buddhismin ystävissäkin. 

Vuonna 1973 Suomeen perustettiin Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävien (Friends of the Western Buddhist Order) toimipiste. FWBO on englantilaisen munkki Sangharakshitan perustama kansainvälinen liike, jossa pyritään harjoittamaan buddhalaisuutta länsimaiselle ihmiselle sopivalla tavalla. Tämä yhdistys toimii edelleen aktiivisesti Helsingissä, järjestää mietiskelykokouksia ja julkaisee buddhalaista kirjallisuutta. 

Vuonna 1980 perustettiin Alastaroon Buddhalainen dharmakeskus, jonka toiminta perustuu tiibetinbuddhalaisiin harjoituksiin. Pekka Airaksisen johdolla tämä entiseen koulurakennukseen kunnostettu dharmakeskus toimii aktiivisesti Varsinais-Suomessa, julkaisee kirjallisuutta ja järjestää retriittejä myös muualla.

1980-luvulla Helena Kovács osallistui yli kolme vuotta kestäneeseen lama-retrettiin Ruotsin erakkomietiskelyluostarissa, joten hänestä tuli Karma Rinchen -nimisenä ensimmäinen suomalaissyntyinen "jalo äiti", buddhalainen naispappi Ruotsissa. Mikael Niinimäki vihittiin v. 1982 noviisimunkiksi Thaimaassa, jolloin hän sai nimen Mahapañña. Vuonna 1987 hän sai Koreassa täyden munkkivihkimyksen ja Dharma-nimen Tae Hye (lue: Tee Hje). V. 1985 häntä pyydettiin Buddhismin ystävien elvyttäjäksi ja uudeksi puheenjohtajaksi. Tällöin (v.1986) alkoi hänen puheenjohtajakautensa, joka jatkui yhdistyksessä keskeytyksettä aina vuoteen 1992 saakka. 

Vuoden 1986 vuosikokouksessa Leo Hildén nimitettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi, yhdistyksen säännöt uudistettiin ja nimikin lyheni. Aiemmin kaksikielisen nimen Buddhismin Ystävät - Buddhismens Vänner r.y.:n korvasi uutena virallisena nimenä Buddhismin ystävät ry.
Opintokokouksia järjestettiin taas, tavallisimmin Maila ja Reipas Viljakaisen lämminhenkisessä kodissa. Seuraavana vuonna alkoivat myös ensi kertaa säännölliset mietiskelykokoukset yhdistyksen puitteissa. Tae Hyen johdolla niitä oli pidetty jo vuodesta 1983 lähtien, silloin vielä pienemmissä ryhmissä. 


Kirjallisuutta buddhalaisuudesta alkoi ilmestyä suomeksi vähitellen enemmän. V. 1984 ilmestyi Otavan kustantamana ensimmäinen suomalaisten omiin kokemuksiin pohjaava teos "Bodhipuun juurella - kokemuksia buddhalaisluostareista", kirjoittajina Mikael Niinimäki (tuolloin vielä Tenzin Dönden), René Gothoni, Karma Rinchen, Kim Remitz ja Marja-Leena Teivonen. V. 1987 ilmestyi "Buddhalaista viisautta", antologia, johon oli suomennettu keskeisiä buddhalaisia suutria ja niiden taustaa valaisevia johdantoja. Mainittakoon vielä "Buddhalainen sanasto ja symboliikka" v. 1990, tärkeä käsikirja buddhalaista terminologiaa ja symboliikkaa suomeksi.

Tae Hyen johdolla yleisbuddhalaisessa Buddhismin ystävien yhdistyksessä suuntauduttiin vähitellen chan- ja zenmietiskelyyn ja vuonna 1996 yhdistyksen nimi muutettiin Bodhidharma ry:ksi. Muutama vuosi myöhemmin yhdistyksessä toimineet ruotsalaisen sensei Sante Poromaan oppilaat perustivat oman yhdistyksensä, Helsinki Zen Centerin. Sante Poromaan Ruotsissa johtama Zengården toimii amerikkalaisen roshi Philip Kapleaun perustaman Rochester Zen Centerin alaisuudessa. Ari Tikan johdolla Helsinki Zen Center on kasvattanut vuosi vuodelta suosiotaan ja uudessa meditaatiosalissa on kokoontumisia useita kertoja viikossa.

Karma Sherab Zangmo (Pirkko Siltaloppi), joka on saanut tiibetinbuddhalaisen Kagyu-perinteen mukaisen nunnavihkimyksen Rokpa-säätiön pääluostarissa Samye Lingissä, Skotlannissa, aloitti toimintansa Suomessa v. 1997. Ani Sherabina tunnettu suomalainen nunna työskentelee Rokpa Finland ry:ssä, joka suunnittelee omaa kurssikeskusta Vänön saarelle saaristomerellä.

2000-luvulle tultaessa on buddhalaisten ryhmien ja harjoittajien määrä lisääntynyt Suomessa merkittävästi. Myös Suomen etniset buddhalaiset vähemmistöt, kuten thaimaalaiset ja vietnamilaiset, ovat saaneet tai saamassa oman temppelinsä. Myös buddhalaista kirjallisuutta on alkanut ilmestyä eri kustantajilta useita teoksia vuodessa. Suomalainen zen-opas ilmestyi v. 2001, kirjoittajana Tae Hye, joka nykyisin toimii pääosin Italiassa.

Alkuosa lyhennetty Buddhismin ystävät ry:n 40-vuotishistoriikista.